MY DAY: TALVIHUVIPUISTO & JOULUOSTOKSIA LONTOOSSA | 17. LUUKKU
Tervetuloa seuraamaan mun ja Valtterin kolmatta päivää Lontoossa! 🇬🇧 Mennään jouluostoksille ja samalla ihaillaan Lontoon upeimpia joulukoristeita. Käydään myös mielettömässä talvihuvipuistossa! ❄️🤩
_________________________
Tänä vuonna vietetään YouTube Joulukalenterini 10v juhlavuotta ja aiempien vuosien tapaan myös tänä vuonna kalenterin yhteydessä kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen. Toissa vuonna saavutimmekin huikean 20 000 euron lahjoituspotin, kun lasketaan yhteen kaikki aiempien vuosien keräykset.
Valitsin tänäkin vuonna hyväntekeväisyyskohteeksi Mieli ry:n, sillä aiemmin kohde on koskettanut minua läheisteni kautta, mutta viime vuosina myös itse hain rankkojen kokemuksien jälkeen apua terapiasta. Sain sieltä korvaamattomia työkaluja, sekä tukea asioiden käsittelyyn ja toivoisinkin niiden olevan mahdollisimman monelle mahdollisimman helposti saatavilla. Valitettavasti tällä hetkellä kaikki apua tarvitsevat eivät sitä saa ja maailman tilanteen sekä nykyisten päättäjien päätökset ovat herättäneet minussa suuren huolen siitä, miten yhä useampi mielenterveyspalveluita tarvitseva tulee jäämään asioidensa kanssa yksin.
Lahjoitin keräykseen pohjasumman ja sä voit osallistua keräykseen juuri sinulle sopivalla lahjoituksella – eurolla tai enemmällä. Yli 20 000 euron yhteenlaskettu potti on kertynyt pääasiassa pienemmistä 1-10 euron lahjoituksista. Osallistu keräykseen: https://potti.mieli.fi/participant/naagjoulukalenterin-kerays-2023
_________________________
Uusimmat kuulumiset ja ajatukset löydät blogistani:
http://www.naag.fi
Kuuntele mun ja Valtterin yhteistä Olohuone -podcastia:
http://www.naag.fi/fi/category/podcast/
Muista seurata mua myös näissä!
Instagram: https://www.instagram.com/jannenaakka/
TikTok: https://www.tiktok.com/@naakkajanne
Facebook: https://www.facebook.com/janne.naakka
Twitter: https://twitter.com/jannenaakka
Snapchat: jannenaakka
Видео MY DAY: TALVIHUVIPUISTO & JOULUOSTOKSIA LONTOOSSA | 17. LUUKKU канала naaG

Показать
Комментарии отсутствуют
Информация о видео
Другие видео канала
MY DAY: LONTOON JOULUTORIT | 15. LUUKKUMY DAY: TÄMÄ PITÄÄ KAIKKIEN KOKEA | 9. LUUKKUMY DAY: VIIMEINEN JOULUKALENTERI ALKAA | 1. LUUKKUMY DAY: UUSIEN JOULURESEPTIEN TESTAUS | 5. LUUKKUMY DAY: TUHOON TUOMITTU MATKA | 10. LUUKKUMY DAY: JOULUPUKIN KYLÄSSÄ NAPAPIIRILLÄ | 17. LUUKKUMY DAY: JOULUOSTOSTEN ESITTELY & KODIN ORGANISOINTI | 8. LUUKKUQ&A: JULKISUUS & ENSI VUODEN SUUNNITELMAT | naaGJAFFA-LIVE: NAUGHTY VS NICE | 19. LUUKKUVUODEN SUOSIKIT 2023 | 9. LUUKKULAHJAOSTOKSILLA | LUUKKU 22GET READY WITH US | 13. LUUKKUPARVEKE | NAAKAN PESÄ OSA 4MY DAY: MEIDÄN PIKKUJOULUT | 21. LUUKKUMY DAY: VARAS & KAAOS | 21. LUUKKUJOULUKALENTERIN BLOOPERS 2023 | 1. EXTRA LUUKKUMY DAY: JOULUOSTOKSILLA & TESTISSÄ JOULUBUFFET | 2. LUUKKUPAINAJAINEN | LUUKKU 13REAGOIDAAN VANHOIHIN LAPSUUSVIDEOIHIN | 8. LUUKKUNÄPIT IRTI! | LUUKKU 20