Загрузка страницы

Hätätilanne, Vaikeat Ajat Ovat Edessä - Paavo Väyrynen | Dosentti

Vaikeat ajat ovat edessä. Paavo Väyrynen mainitsi, että Suomella on pahempi tilanne kuin monet suomalaiset uskovatkaan. Miten Keskusta on toiminut hallituksessa? Yhteistä tietoisuutta kriisistä selviämiseen ei ole. Tiedotusvälineet ylläpitävät optimistista mielialaa ja haluavat siten pitää talouden käynnissä. Kuitenkin Paavo Väyrysen mukaan se on valheellista. Hänen mukaansa hätätila-hallitus olisi ollut tärkeää laittaa pystyyn jo kesällä, sillä tällä menolla kriisi vain syvenee ja hätätilaa ei voi piilottaa. Kaikki puolueet olisi pitänyt olla mukana päätöksen teossa.

Paavo Väyrynen ei hyväksy EU:n tukipakettia. Euroon meneminen oli hänen mielestään virhe ja Euroopan Unioni johti kestämättömään velkaan. Paavo haluaisi ottaa käyttöön kansalliset valuutat irroittautua Euroopan Unionista. Pohjoismainen yhteistyö olisi Väyrysen mukaan tärkeää.

Arto Luukkanen ja Paavo Väyrynen puhuvat haastattelussa Keskusta-puolueen tilanteesta. Media on kuin valinnut jo oman ehdokkaansa, joka on Annika Saarikko. Paavon mukaan Keskustassa on tapahtunut valtakamppailu liberaalien ja konservatiivien välillä. Tämä liberaali voima sai puolueen haltuun 1994 puoluekokouksen ja ei päästänyt ketään nousemaan ellei ollut johdon kanssa samaa mieltä. Kaikkiin puolueisiin on noussut valtarakenne vahvasta puolue-eliitistä. Poliitikoilla on paljon enemmän avustajia.

TV-ohjelmassa Arto Luukkanen ja Paavo Väyrynen keskustelevat Suomen, keskustan ja koko Suomen tilanteesta. Haastattelussa kuullaan Suoraan mitä Paavo Väyrynen on mieltä Keskustan tulevaisuudesta. Mitä mieltä Paavo Väyrynen on politiikasta? Alfa-tv:llä esitetty ohjelma on nyt katsottavissa Arto Luukkanen- kanavalla.

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Hän toimii haastattelijana ohjelmassa "Dosentti". Ohjelmassa Dosentti Arto Luukkanen haastattelee tunnettuja suomalaisia, ja esittää kysymyksensä suoraan. Keskusteluohjelmaa johtaa Arto Luukkanen.

Видео Hätätilanne, Vaikeat Ajat Ovat Edessä - Paavo Väyrynen | Dosentti канала Arto Luukkanen
Показать
Комментарии отсутствуют
Введите заголовок:

Введите адрес ссылки:

Введите адрес видео с YouTube:

Зарегистрируйтесь или войдите с
Информация о видео
24 августа 2020 г. 20:59:50
00:37:02
Яндекс.Метрика