Загрузка страницы

Järvinen Carbon 57 Lake Placid - Juha Miedon suksityyppi 1980

Esittelyssä Juha Miedon vuoden 1980 Lake Placidin olympiakisoissa käyttämä perinteisen hiihdon suksityyppi, jolla hän hävisi kullan Ruotsin Thomas Wassbergille 15 kilometrin kilpailun loppukirissä sadasosasekunnin erolla.
Tämä oli merkittävä käänne hiihtourheilussa, sillä tämän jälkeen sadasosasekunnit jätettiin pois käytöstä ajanotossa.

Yhdeksän suurkisamitalia saavuttanut Mieto tuli tunnetuksi muun muassa siitä, ettei saavuttanut lukuisista hyvistä yrityksistä huolimatta henkilökohtaista kultamitalia olympia- tai MM-tasolla mutta sitäkin enemmän kakkossijoja. Hiihdon maailmancupin Mieto voitti kahdesti. Miedon urheiluseura oli Kurikan Ryhti.

Mieto on nuoruuteni urheilusankarini. Olen hiihtourheilun ystävä ja aktiivihiihtäjä itsekkin. Ankara harjoittelu, periksiantamaton asenne ja rehdit periaatteet olivat ne asiat, joita kunnioitin Miedossa, enkä vieläkään voi uskoa urheilusankaristani muuta, muiden myöhempien aikojen maineentahraamisyrityksistä huolimatta.
Videopätkä on vuoden 1982 MM hiihdoista, mutta samanlaisilla välineillä silloinkin hiihdettiin.

Kaverini päätti vuonna 2012 ottaa kokeilumielellä käyttöön uudesta saakka omistamansa, Miedon Lake Placidissa käyttämän suksityypin sukset. Hän asensi niihin uudet siteet jotka käyvät nykyaikaisiin monoihin, ja kokeilimme niitä ensi kerran helmikuun alussa 2013 Kuopion Puijon laduilla.

Suksien hiihdettävyys tasamaalla ja nousuissa on kyllä edelleen hyvä, mutta mäenlaskuominaisuudet ovat Carbon 57:n kehittämisen jälkeen muuttuneet merkittävästi.
Nykyaikaisissa latuprofiilissa on paljon jyrkkiä laskuja ja teräviä, vauhdikkaita käännöksiä, joissa mennään 'auraamalla'. Latuprofiilien muuttuminen muutti myös suksien rakennetta niin, että mäenlaskuominaisuuksiin alettiin kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota. Kuorirakenteen käyttöönoton jälkeen 90-luvulla suksien aurausominaisuudet muuttuivat merkittävästi reunakanttien ansiosta, ja sukset muuttuivat entistä kevyemmiksi kennosisusrakenteen ansiosta.

Edellämainituista seikoista johtuen Järvinen Carbon 57 suksien koehiihtäjämme oli toisinaan joutua vauhdilla 'pöpelikköön' Kuopion Puijon jyrkissä alamäkimutkissa; 'kanttaaminen' kun ei meinannut millään onnistua, sukset vain liukuivat sivuttain.

Ulkonäöllisesti kiinnittää huomion suksien todella korkeisiin kärkiin.
Tässä suhteessa suksien kehityksestä voidaan olla montaa mieltä, ainakin jos mietitään viime aikoina yleistyneitä ns. hole-suksia, joista oikeastaan puuttuvat kärjet kokonaan. Tämä vain 7g/suksi painonsäästön (ja materiaalinsäästön) vuoksi.

Järvinen Carbon 57 sukset ovat olleet päältäpäin alunperin pääväriltään valkoiset, mutta koehiihtämämme sukset ovat 'kellertyneet' vuosien saatossa. Päällyksen logot ja design ovat sini-punaiset.
Suksien sivut ovat mustat, Järvinen logolla ja pohjat siniharmaat.

Видео Järvinen Carbon 57 Lake Placid - Juha Miedon suksityyppi 1980 канала andypontinen
Показать
Комментарии отсутствуют
Введите заголовок:

Введите адрес ссылки:

Введите адрес видео с YouTube:

Зарегистрируйтесь или войдите с
Информация о видео
24 февраля 2013 г. 2:39:42
00:01:22
Яндекс.Метрика