Загрузка страницы

Tämän takia suomalaiset juovat alkoholia

Alkoholi on minusta kiinnostava päihde, koska se merkitsee niin eri asioita eri ihmisille. Toiset juovat suruunsa, toiset saadakseen itsevarmuutta, toiset rentoutuakseen. Yksi muuttuu väkivaltaiseksi, toinen alkaa halailla ja kertoa ystävälleen kuinka tämä on niin hyvä äijä.

Tällä videolla, jonka yksi inspiraation lähde on Perkele! Kuvia Suomesta -dokumentti, lähdin kuvaajan kanssa taltioimaan alkoholinkäytön ilmenemismuotoja ja käyttösyitä pääkaupunkiseudun yöhön. Tätä käytiin kuvaamassa kolmena viikonloppuna myöhäiskesästä alkusyksyyn.

Oli haastavaa löytää sopivia haastateltavia. Ihmiset jakautuivat kolmeen kategoriaan. Suurin osa hieman humalaisista ihmisistä eivät olleet tarpeeksi humalassa, jotta olisivat olleet myöntyväisiä kuvattavaksi tultavaksi. Toiset olivat niin humalassa, että kertoivat mielellään elämästään, mutta olivat jo siinä pisteessä, että puheesta ei saanut mitään tolkkua. Kolmas kategoria oli nämä tälle videolle päätyneet avoimet ihmiset.

Video on julkaistu alunperin Yle Areenassa 12.12.2019.

Tekijätiimi:
Käsikirjoitus: Jaakko Keso
Kuvaus: Jaakko Keso, Lauri Autere, Valtteri Hirvonen, Sami Levo
Leikkaus: Jussi Heikkinen, Heikki Teuri, Jaakko Keso
Leikkausassistentti: Emmi Taskinen
Äänen jälkikäsittely: Karo Broman
Grafiikka: Emmi Taskinen, Jaakko Keso
Värimäärittely & Online: Heikki Teuri
Paimen: Jussi Jokelainen
Tuotantopäällikkö: Taru Mickos, Phuong Suominen
Tuottaja: Anniina Antti-Roiko
Vastaava tuottaja: Elise Pietarila
Tuottaja/Yle: Salla-Rosa Leinonen
TIlaaja/Yle: Teppo Hovi
Vastaava toimittaja/Yle: Ville Vilen

---

Seuraa Kioskin tube-kanavia:
👉Aleksi Rantamaa – Yle Kioski: http://youtube.com/YleKioski
👉Jesse – Yle Kioski: https://www.youtube.com/jesseylekioski
👉Emma – Yle Kioski: http://youtube.com/EmmaYleKioski
👉Timo Korpi – Yle Kioski: http://youtube.com/TimoKorpi-YleKioski
👉Tiede-Henkka – Yle Kioski: http://www.youtube.com/c/TiedeHenkka-YleKioski
👉Essi Lamppu – Yle Kioski: https://www.youtube.com/essilamppu-ylekioski
👉Gogi – Yle Kioski: http://youtube.com/ylekioskilife
👉Gaming: http://youtube.com/ylekioskigaming
👉Jaakko Keso – Yle Kioski: https://www.youtube.com/JaakkoKeso-YleKioski
👉Journal: http://youtube.com/ylekioskijournal
👉All X Panel: http://youtube.com/allxpanel
👉DOC: http://youtube.com/ylekioskidoc

Seuraa Kioskia Instagramissa:
👉Yle Kioski: http://instagram.com/ylekioski/
👉Yle Kioski Life: http://instagram.com/ylekioskilife/
👉Yle Kioski Ilmastouutiset: http://instagram.com/ilmastouutiset/
👉Yle Kioski LIT: http://instagram.com/ylekioskilit/

Seuraa Kioskia Facebookissa:
👉http://facebook.com/ylekioski

Ja löydä vielä lisää videoita Yle Areenasta:
👉http://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/kioski

#alkoholi #känni #juominen

Видео Tämän takia suomalaiset juovat alkoholia канала Jaakko Keso – Yle Kioski
Показать
Комментарии отсутствуют
Введите заголовок:

Введите адрес ссылки:

Введите адрес видео с YouTube:

Зарегистрируйтесь или войдите с
Информация о видео
10 августа 2020 г. 16:56:38
00:17:22
Яндекс.Метрика